Sukututkimus käytännössä, koulutus sukututkimukseen ja sukututkimuksen historia Suomessa. Tutustu tarkemmin aiheeseen täällä! Lue lisää miten sukututkimus tehdään tältää.

Mitä sukututkimus on?

Sukututkimus, eli genealogia, voidaan jaotella kahteen osaan: esipolvi- ja jälkipolvitutkimukseen. Sukututkimuksessa selvitetään sukulaisuussuhteita sekä henkilöhistoriaa. Esipolvitutkimuksessa selvitetään henkilön esivanhempia nykyisyydestä menneisyyteen. Jälkipolvitutkimusta voidaan pitää varsinaisena suvun tutkimuksena. Tutkimus aloitetaan kantaparista, jonka jälkeläisiä selvitetään kohti nykypäivää. Aiemmin sukututkimus keskittyi vain miespuolisiin jälkeläisiin, mutta 1970-luvulta alkaen jälkipolvitutkimus on ulotettu myös tyttäriin. Muutos 1970-luvulla tapahtui pitkälti kiinnostuksesta talonpoikaissukuihin. Jälkipolvitutkimuksessa suku esitetään sukukirjana, jossa suku järjestetään ydinperheistä koostuviksi sukuhaaroiksi. Suvun kantaparin selvittämisen jälkeen jokaisen lapsen jälkeläiset selvitetään kaikkine sivuhaaroineen, minkä jälkeen siirrytään seuraavan lapsen sukuhaaraan.

Sukutaulujärjestelmässä jokainen aviopari, jolla on lapsi, muodostaa sukutaulun ja myös järjestysnumeron suvussa. Jälkeläisiä tuottanut henkilö voi olla kahdessa sukutaulussa: vanhempiensa taulussa lapsena ja omassa sukutaulussaan vanhempana. Tällöin taulunumeroista tehdään viittausjärjestelmä, jolla voidaan osoittaa polveutumissuhteet. Tulokset esitetään graafisilla sukutauluilla. Esipolvitauluissa esitetään esipolvitutkimuksen tulokset. Niihin mahtuu viisi polvea esivanhempia. Tutkimuksen edetessä viidennen polven esi-isät ja esiäidit siirretään uuden esipolvitaulun kantahenkilöiksi. Sukututkimus voi olla haastavaa mutta antoisaa työtä. Sukututkimuksen voi teettää ammattilaisilla, jotka esittävät tulokset selkeästi ja ymmärrettävästi. Sukututkimukseen järjestetään myös peruskursseja aloittelijoille. Jatka sivustolla navigoimista ja tutustu lisää sukututkimuksen saloihin.

Millä alkuun sukututkimuksessa?

Sukututkijaksi voi kouluttautua monilla kansalais- ja työväenopistojen kursseilla. Sukututkimuksesta löytyy myös perusoppaita, joiden avulla voi aloittaa itsenäisesti sukututkimuksen. Ympäri Suomea löytyy myös sukututkimusyhdistyksen paikallisseuroja, joista saa opastusta ja neuvoja muilta sukututkijoilta. Usein paikallisyhdistyksistä löytyy myös hyvin kokeneita tutkijoita, joilla on arvokasta tietoa jaettavanaan. Suomen Sukututkimusseurasta saa sukututkimusneuvontaa kerran kuukaudessa lauantaina. Sukututkimuksen perustietolähteitä ovat kirkonkirjat. Kirkonkirjat sijaitsevat kirkkoherranvirastoissa. Vanhoja kirkonkirjoja voi löytää maakunta- ja kansallisarkistoista. Kirkonkirjat siirretään pääsääntöisesti kansallisarkistoihin, kun ne ovat yli 40 vuotta vanhoja. Jokaisella kirkkokunnalla on omat kirkonkirjansa. Siviilirekisteristä löytää kirkkoon kuulumattomien tietoja.

Sukututkimus harrastuksena

Sukututkimus on yleensä suurten ikäluokkien kiinnostuksen kohteena, vaikka nykyään yhä nuoremmat henkilöt tekevät sukututkimusta. Internetin valtavat tietokannat helpottavat sukututkimuksen tekemistä nykypäivänä. Omaa perimäänsä voi selvittää DNA-tutkimuksella, johon löytyy monia palveluntarjoajia Suomesta ja ulkomailta. Jos haluaa perin pohjin selvittää sukunsa historiaa, on hyvä varautua pitkäjänteiseen ja haastavaan tehtävään. Vanhojen asiakirjojen kieli voi olla vanhaa latinaa, saksaa, venäjää tai virkamiesruotsia. Kattavaan sukututkimukseen voi mennä vuosia tai jopa vuosikymmeniä aikaa. Internet tarjoaa onneksi myös melko helppokäyttöisiä sukututkimussivustoja, joilla pääsee hyvin alkuun. Sivustollamme voit tutustua tarkemmin netin sukututkimussivustoihin, joita esitellään erillisessä artikkelissa.

Sukututkimuksen historia Suomessa

1600-luvulla voidaan katsoa syntyneen ensimmäisiä sukututkimuksen varhaisvaiheita edustava kirjallisuus. Vuonna 1616 Johannes Messenius julkaisi teoksen Theatrum nobilitalis suecanae. Vuonna 1650 ilmestyi professori Mikael Wexionius-Gyldenstolpen teos Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectorum provinciarum. Ensimmäinen tieteellisesti relevantti teos ilmestyi vuonna 1823, joka on A. E. Frosteruksen julkaisu Anteckningar om Frosteriska Slägten. Suomen sukututkimuksen perusteoksena pidetään Genealogia Sursillianaa. Sen tutkimukset aloitettiin jo 1600-luvulla. Kirjoittaja oli piispa Johannes Terserus. Teos uudellenjulkaistiin vuonna 1971 Eero Kojosen toimesta, ja se oli nimeltään Sursillin suku. Teoksessa käydään läpi Ruotsin Ångermanlandista kotoisin olevan perheen jälkipolvet pohjalaisiin säätyläissukuihin.

Sukututkimus käytännössä

Netti mahdollistaa sukututkimukseen sukeltamisen jopa 1700-luvulle asti. Tähän ei tarvita sukututkimusoppaita tai sukututkimuskursseja. Perustiedoilla pääsee alkuun, jos 1800-1900-luvun vaiheessa syntyneistä esivanhemmista löytyvät tiedot. Perustiedoilla tarkoitetaan tarkkaa nimeä sekä syntymäaikaa ja -paikkaa. Luonnollisesti tiedot esivanhemmista löytyvät parhaiten syntymäpitäjän kirkonkirjoista. Tiedoista kannattaa pitää heti alusta lähtien tarkkoja muistiinpanoja, jotta niihin voi palata koska tahansa uudestaan. Internetissä voi myös verkostoitua muiden sukututkijoiden kanssa, ja heillä voi olla sinuakin kiinnostavia tietoja. Ei ole syytä etsiä samaa tietoa moneen kertaan. Kiinnostuitko sukututkimuksesta? Jos vastaus on kyllä, jatka sivustolla navigoimista!

Lue lisää vinkkejä esi-isien löytämiseen!